Esivalmisteluja

Suomen inttiblogiskene vaikuttaa varsin hiljaiselta, joten vastuunsa tuntevana kansalaisjournalistina en voi olla vastaamatta huutoon.

Jo pidemmän aikaa roolini maailmassa on ollut tuoda hyvää mieltä kanssaihmisilleni. Kun joku huomaa elämän murjovan tavalla tai toisella, muistutan, että niin: minä menen ensi kesänä armeijaan. Ja kas, hetkessä ovat murheet poispyyhityt. Tentti ei ehkä mennyt läpi tai pomo on hölmö, mutta saapahan itse päättää elämästään. 

Tässä blogissa aion kertoa kokemuksistani, jahka koitos heinäkuun toisella viikolla alkaa. Olen ennakkoon selvittänyt, että armeijaan mentäessä on tärkeää olla mukana rokotustodistus ja Kela-kortti. Ihmeekseni löysin molemmat. En ole käyttänyt Kela-korttiani sen jälkeen kun sain sen vuonna 1991, ja korttiin painettu kotipaikkakin on ehtinyt vaihtua moneen kertaan, mutta luulisi kelpaavan. Ymmärtääkseni 90-luvun alun vaatteetkin ovat paikoin vielä ahkerassa käytössä. 

Täytyypä jatkaa perehtymistä lukemalla tarkemmin läpi Ruotuväen Alokasopas

 

 

 

Tagit:

Kommentoi